![]() |
OsoiteTampereen yliopisto 33014 Tampereen yliopisto E-mail: jukka ''dot'' koskinen ''AT'' tuni.fi |
Tässä on vielä aiempien omien kurssien lista. Nämä olivat kaikki linkitettyinä vuoden 2020 palvelimen vaihtoon asti. Silloin tallennettiin näkyville vain muutama kirjoitelma sekä TTKK:n (sittemmin TTY:n eli nykyisen TAU:n) kaksi ensimmäistä tietoturvakurssia, vuodelta 1999. Lisäksi näkyvillä on joidenkin kurssien viimeisiä omia versioita sekä viimeinen oma kaavio pääaineesta 2014.
Lukuvuosi | Tietojenkäsittelyn t. | Tietoliikenteen t. |
2003-04 | Tietoturvallinen ohjelmointi | Tunkeutumisen havaitseminen |
2004-05 | Käyttöjärjestelmien turvallisuus ja turvalliset käyttöjärjestelmät | Palvelunestohyökkäyksen havaitseminen ja torjuminen |
2005-06 | Laitteistoturvallisuus (Tämän raporttia ei julkaistu) | (Aiheena oli langattomuus, mutta raportista tuli vain osa seuraavaa:) |
2006-07 | Miten tietoturvallisuutta mitataan, mallinnetaan ja muovataan? | Liikkuvan tietoliikenteen tietoturvallisuus |
2007-08 | Tietoturvallisuus ja käytettävyys | Harjoittelu, hyökkääminen ja haravointi osana tietoverkon puolustamista |
2008-09 | Tietoturvatietoisuuden edistäminen | Päällysverkkojen tietoturva |
2009-10 | --- | [Tunnisteiden omistajuus ja niiden sovellukset] |
2010-11 | [Identiteetin- ja pääsynhallinta] | [Kiistämättömyys ja sen sovellukset] |
2011-12 | --- | Yhteisöt tietoturvan uhkana ja suojana |
Joitakin tuotoksia ennen vuotta 1999.