Minä olin lähtiessäni varsin vahvasti juurtunut LTKK:lle -- seikka joka sekä vastusti että edisti lähtöä. Vasta oma kokemukseni kautta voin nyt kunnolla ymmärtää kuinka kokeneen naapurin kanssa olinkaan tekemisissä, kun kyselin neuvoja oikotieni kautta. Vaikka keskustelumme aihepiiri harvemmin sivusi hallintoa, sekään ei jäänyt tyystin sivuun varsinkaan viimeisten Lappeenrannan vuosieni aikana, jolloin olin Tietotekniikan osaston hallintoelimen jäsenenä ja esittelijänä. Periaatteellisista kysymyksistä tuli juttua, vaikka Matti ei silloin ollut itse aktiivisesti mukana osaston hallinnossa.
Kolme viimeistä vuottani Lappeenrannassa olinkin tietojenkäsittelytekniikan laitoksella, mutta vain kaksi viimeistä vuotta olin fyysisesti kauempana matematiikan laitoksen väestä, joskaan en sentään yhtä kaukana muusta osastosta kuin useat tietojenkäsittelijät, joiden työtilat sijaitsivat eri rakennuksessa, Kareltekissa. Matti otti noina aikoina reilumminkin etäisyyttä matematiikkaan, kun kesäyliopisto työllisti häntä mm. Kareltekin toimistossaan. Näin jälkikäteen vasta havahdun huomaamaan yhteyden, eräänlaisen korrelaation, joka Matin kätkeneellä fyysisellä etäisyydellä oli ankaraan työpaineeseen, johon toki kuulin Matilta viittauksia jo tuolloin.
Yhtenä ensimmäisistä Matilta saamistani ohjeista tulee mieleeni tilastomatematiikan opettajalle hyvin soveltuva viisaus: Ei tarvitse miettiä päätänsä puhki koetta arvioidessaan, koska piste sinne tai tänne silloin tai tällöin on kuitenkin satunnaisilmiö ja vaikuttaa perin vähän opiskelijan valmistumiseen ja tutkinnon arvosanaan. Tärkeämpää on siis keskimääräinen kriteerien mukaisuus. Emme keskustelleet kovinkaan paljon siitä, onko korkeakoulussa tarpeen soveltaa suhteellista arviointia eli sitä, että huonostikin menneestä tentistä tuotetaan keskimääräinen arvosanajakauma. Huonosti menneitä tenttejä oli kyllä riittävästi keskustelun aiheeksi. Koesuunnittelun opettajana Matti saattoi tarjota muitakin näkökulmia, vaikka kyseinen tieteenala keskittyykin hieman toisenlaisten testien laadintaan.
Kasvatustieteen opintojeni yhteydessä sain Matilta perusopastuksen ensin BMDP:n ja sittemmin SPSS:n käyttöön. Jälkimmäistä tilasto-ohjelmistoa opetin myöhemmin itsekin. En ollut ainoa neuvottava. Äänieristys huoneiden välillä ei LTKK:n vanhimmissa osissa ole huippuluokkaa. Oven läpi aika ajoin kuulemani neuvonpito otannoista ja merkitsevyyksistä osoittautuivat konsultaatioiksi lääketieteen väitöskirjan tarpeisiin.
Vaikka olinkin Turussa kuunnellut funktionaalianalyysin erikoiskurssin en varmaankaan edustanut kovin suurta ymmärrystä Matin väitöskirjaa kohtaan edes jälkikäteen. Sen syntyaikoina en muista asiasta paljon keskustelleeni. Osasyy tähän on tosin Matin työskentely Puolassa näihin aikoihin.
Hänen kuvauksensa siitä, miten väitöskirja syntyi, oli minulle silti hyödyksi omani laatimisen aikoihin ja on yhä vielä nyt, kun tietoturvamatematiikan tutkijana kartoitan "maaperää" ja etsin niitä koloja, joita voisi kovertaa hieman suuremmiksi. Miten tutkimusta parhaiten tehdään, ei ole tosin vieläkään täysin valjennut minulle. Oma väitöskirja ei ehtinyt asiaa oikeastaan opettaa ja sittemmin olen palannut tutkimustyön pariin vasta Tampereelle muutettuani. Siinä välissä asia tuli kyllä esille Matinkin kanssa, vaikka oma näkökulmani ei aina yltänytkään niihin ulottuvuuksiin, joita Matti tavoitteli LTKK:n EU-asiamiehen ominaisuudessa.
Matin viettäessä lukuvuoden 1992-93 Yhdysvalloissa keskustelumme oli harvempaa. Se koostuu joistakin sähköpostiviesteistä sekä annoksesta paperille kirjoitettua tekstiä. Matin osuus jälkimmäisestä oli Kanavan artikkeli "Järjen ja intuition sovinto -- tie eheyteen?" Minun osuuteni oli hieman vaatimattomampi. Kommentoin lukukokemusta kirjeessä, jossa kerroin myös tuloksista uudella matematiikan peruskurssillamme ja liitin mukaan muutaman laatimani tentin. Ehdotin, että hän esittelisi niitä kollegoilleen Claremont Collegessa. Sain Matilta vastineeksi kokoelman sikäläisiä tenttejä. Lainaan seuraavaksi kirjettäni, jossa viittaan Matin artikkeliin ja mainitun peruskurssin monisteeseen:
Olen näyttänyt juttua muutamalle tavalliselle ihmiselle ja heidän kommenttinsa ovat olleet karkeasti ottaen samanlaisia kuin joidenkin opiskelijoiden kommentit matikka ykkösen monisteesta: "Olihan se, olisipa vain ymmärtänyt jotain!" Osasyy reaktioon kummassakin tilanteessa on samantapainen: pohtimasi asiat eivät ole kovin relevantteja käytännöllisille epätieteellisille ihmisille. Ja senhän jo tiedämmekin, että matematiikka ja varsinkaan sen pohdiskelu ei ole relevanttia opiskelijoiden mielestä.Matti puolestaan oli kriittinen esitystapani suhteen Matematiikka 1:n monisteen hiontavaiheessa seuraavana vuonna. Jos olen valinnut yhden esitystavan ja eläydyn siihen voimakkaasti, Matin mielestä saatan tehdä vääryyttä niille, joiden ajattelu ei taivu tähän malliin, mutta etenisi juohevasti jotain muuta kautta. Minun oli silloin vaikea ymmärtää tätä, koska olin tekstissäni nimenomaan soveltanut useita katsantotapoja erityisesti funktion käsitteeseen. Toisaalta ei välttämättä ole niin, että insinöörimatematiikan johdantokurssin (Matematiikka 1, 1991-95) kantavana teemana täytyi olla funktion käsite. Tällä sinänsä varmasti hyvällä punaisen langan valinnalla olin sulkenut pois muunlaisia lähestymistapoja. Tällaisia voisi olla esim. lineaarialgebraan keskittyminen, tai ongelmanratkaisu matematiikan käyttöyhteyksistä lähtien. Tällaista lähestymistapaahan yritettiin jo johdantokurssin jälkeisellä 1. opintovuoden syksyn kurssilla (Matematiikka 2). Ei kai silti olisi ollut aivan mahdotonta suunnitella jo ensimmäistä kurssia sellaiseksi, että opiskelija pääsee käyttämään lukiossa oppimiaan taitoja käytännöllisten avoimien ongelmien parissa ja samalla päätyy tarvitsemaan uusia menetelmiä, joihin hän sitten opetuksen kautta tutustuu.Toinen syy vaikeuksien takana on kieli, joka kummassakin tapauksessa on vaikeaa. Sinä olisit oikeastaan voinut sen välttää, jättämällä pois sellaisia ilmauksia kuin "episteemisten ja ontologisten ...", "esoteeriset ...", "kognitiivis-rationaalisen minuuden ..." (vain joitakin mainitakseni). Monet näistä termeistä esiintyvät kalevalaisittain saman asian toistoilmaisuina. Minusta ne tekevät tyylin mielenkiintoiseksi ja tietyllä tavalla ymmärrettävämmäksi, koska ne antavat lukijalle aikaa ja syytä pohdiskeluun. Kun matematiikan monisteessa olen yrittänyt pohdituttaa lukijaa ja saada hänet itse luomaan merkityksiä, en ole voinut tai osannut käyttää vastaavaa 'tekniikkaa', mutta silti olen joutunut käyttämään myös abstrakteja ilmaisuja. Monisteessa on paljon hiottavaa muissakin kuin tässä suhteessa, enkä oikeastaan juuri siitä aikonut kirjoittaakaan.
Opetuksella tavoitettaisiin tällöin paitsi näiden menetelmien ja niihin liittyvien uusien käsitteiden omaksuminen, myös matematiikan sovellustaito. Tällaista tavoitetta Matti on ilmeisesti ajanut sittemmin matemaattisen mallinnuksen jatkokursseilla, teollisuusmatematiikkaan perehtyneen asiantuntijan kokemuksella. Tästä kokemuksesta minulla on hienoinen aavistus, koska avustin kerran Mattia Teollisuusmatematiikan ECMI-newsletterin toimittamisessa.
Ollakseni tarkempi minun on todettava, että suurin ongelma Matin mielestä oli ajattelun kehittymisen ohjaaminen, se että tarjosin valmiita malleja tyyliin "näin voit ymmärtää, miten kuvaajalle käy, kun x kuvataan f(x):n sijasta f(2x):ksi". Tälle tasolle mennessäni en näet enää paisuttanut tekstiäni kattamaan erilaisia tapoja nähdä kyseistä ilmiötä -- kuulemisesta ja muista aisteista puhumattakaan. Spektraalihajotelmia tutkimuksessaankin harjoittaneelle Matille olisi voinut tosiaan tulla mieleen myös funktion tulkinta äänen taajuusjakaumana.
Edellä olen kuvaillut työperäistä tekemisissäoloa Matin kanssa. Sellaista vuorovaikutuksemme olikin hienoisesta filosofisesta värityksestään huolimatta, kunnes Lappeen Kollokvioksi kutsuttu Studia generalia -sarja muuntui yksityisemmäksi kollokvioksi Mamen Galleriassa. Minulla oli ilo saada osallistua näihin tilaisuuksiin, joiden filosofista sävyä ympäristö mainiosti täydensi. Yhteyteen sopi hyvin sekin, että olimme ikäänkuin Kauppakadun näyteikkunassa. Näistä keskusteluista lienee kaunokirjallisempaa tietoa toisaalla tässä julkaisussa.
Kollokvion antina voidaan pitää sitäkin, että tulin kahdesti käyneeksi elokuvateatterissa. Vaikka saavutus onkin suhteellisesti mittaamaton (kyseessä olivat näet ensimmäiset kertani Lappeenrannassa), se on kuitenkin riippumaton Matin kehittelemistä maakunnan kulttuuristrategia-ajatuksista. Tämän strategian kokeiluna voidaan sen sijaan pitää Etelä-Karjalan Orkesteriyhdistyksen konserttia Sammonlahden kirkossa Matti Kurosen Villin Miehen Teologiaa -kirjan julkistamisen yhteydessä vuonna 1995. Tiedän kirjan nimen ja aihepiirin edustavan tärkeää osaa Heiliön Matinkin kulttuuritoiminnasta. Oma osallistumiseni rajoittuu valitettavasti vain tuon konsertin järjestelyihin ja orkesteripultissa soittamiseen.
Muistoissani säilyvät myös kesäyliopiston avajaiset Matin toiminnanjohtajakaudelta, samana vuonna. Esiinnyin paitsi Mozartin huilukvartetossa myös elämäni ainoan kerran alttosaksofonistina -- tosin vain kymmenisen sekuntia esiintymislavan takaa, vanhalla lainasoittimella ja runsaan viikon harjoittelun jälkeen. Tällä episodilla on sellainen merkitys, josta kuulemme ehkä vielä enemmän ja kovemmallakin äänellä kuin tuolloin. Matti nimittäin tuli paljastaneeksi kiinnostuksensa kyseiseen soitinperheeseen. Kaupat oli helppo järjestää ja Matti on nyt tuon soittimen omistaja.