Keskusteluissa on esiintynyt myös vertailevia ja jopa vihjailevia viittauksia ammattikorkeakouluihin, esimerkiksi tyyliin: "Edustammeko mieluummin korkeakoulujen alinta tasoa vai ammattikorkeakoulujen huippua?"
Korkeakouluissa on tietenkin enemmän tutkivia opettajia kuin ammattikorkeakouluissa, joissa puolestaan on enemmän lukiota käymättömiä opiskelijoita. Kuitenkin ihmisinä hyvin samanlaisia ovat ne, jotka opiskelevat ja opettavat erinimisissä tekniikan oppilaitoksissa. Tässä suhteessa erot ovat varmasti suuremmat eri alojen samantasoisten kuin saman alan eritasoisten oppilaitosten välillä.
Onko korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen välillä vihjatun kaltaista jatkumoa? Kysymys on mahdollinen vain perustutkinnon osalta, koska jatko-opiskelu ja tutkimus ovat jo periaatteessa erilaista toimintaa.
Vaikka korkeakoulun tehtävä korkeimman opetuksen antajana viittaakin tasoon ja tasoeroihin, on havainnollisempaa tarkastella laatueroa, koska ei-korkeakaan ei ole alhaista tai huonoa. On huomattava myös, ettei missään oppilaitoksessa taso välttämättä laske tai laatu heikkene, vaikka opiskeluohjelma olisi putkimainen, kurssien toteutukset "koulumaisia" ja opintojen eteen pitäisi tehdä työtä.
Laatueroakaan ei heti huomaa, jos tutkii joidenkin ammattikorkeakoulujen opinto-oppaita. Opintoja koskevat käsitteet kurssien nimiä myöten ovat kovin samanlaisia kuin korkeakouluissa. Vain syventävät opinnot tuntuvat puuttuvan. Tämä tietenkin on yksi keskeinen ero. Seuraavassa tulee esille joitakin seikkoja, jotka tekevät jo meidän perus- ja aineopinnoistamme "korkeita" ja erottavat ne laadullisesti ammattikorkeakoulujen opetuksesta. Samalla paljastuu, mistä jatkumokin voisi ehkä olla löydettävissä.
Korkeakoulussa muistaminen ja osaaminen ei riitä, eikä edes ymmärtäminen, vaikka sekin on jo enemmän, kuin mihin monet täällä ilmeisesti haluaisivat tähdätä. Ehkä heidän pitäisi vaihtaa tähtäintä tai hakeutua toisenlaiselle "ampumaradalle".
Muistamisen, osaamisen ja ymmärtämisen lisäksi tietoa ja taitoa pitää oppia etsimään ja kehittämään. Opintojen ytimeksi etsinnästä sinänsä ei ole, vaikka jotkut ilmeisesti haikailevat sen perään akateemisena (ja helppona) puuhasteluna. Jotta tietoa voisi edes ajatella etsivänsä johonkin käyttöön, täytyy ainakin
Vasta tällaisten oppien jälkeen on mahdollista käyttää hyväksi tiedonlähteitä. Matematiikan tenteissä sallittu käsikirja on yksi esimerkki tiedonlähteestä. Jo näin rajatussa yhteydessä moni on saattanut oppia tärkeän läksyn, jos tentin laatija on osannut varoa kysymästä liian suoraan käsikirjasta löytyvää tyyppitehtävää.
Tiedon soveltamistaitojen oppiminen on mielenkiintoinen tehtävä. Pitäisi näet oppia käyttämään sellaistakin tietoa, jota ei vielä ole hallussa, mutta joka joskus valmistumisen jälkeen voi olla. Oppilaan kannalta on melkein yhdentekevää, vaikka tietoa ei vielä olisi edes olemassa. Opettajakaan ei tiedä sellaista, mitä ei vielä kukaan tiedä, mutta hän joutuu ottamaan senkin huomioon tarjotessaan oppimistilaisuuksia.
Edellä sanottu ilmentää teorian käytännöllisyyttä ja paljastaa korkeakoulun tärkeän ominaispiirteen. Ei välttämättä ole kyse turhasta opetussisällöstä, jos asiansa tunteva opettaja ei osaa suoraan vastata kysymykseen: "Mitä hyötyä tästä on käytännössä?" Todennäköisemmin on kyse abstraktista sisällöstä, jonka aktiivinen käsittely ja liittäminen sovelluksiin (niitä on aina) luo opiskelijan mieleen valmiuksia yhdistää asia muihin sovelluksiin sekä tilanteisiin, jotka edellyttävät vastaavanlaista käsitteillä operointia. Tätä kautta opiskelijalla on tilaisuus valmentautua hallitsemaan mutkikkaampia kokonaisuuksia, joita ei ehdittäisi opetustuntien puitteissa rakentaa.
On huomattava, että käytännöllisyys sinänsä ei ole mitenkään alempitasoista tai vähemmän laadukasta. Sellaista olisi vasta käytäntö ilman, että käyttäjä ymmärtää, miksi se on käytännöllistä verrattuna johonkin muuhun mahdolliseen ja miten sitä voi muuttaa tai vaihtaa olosuhteiden tai vaatimusten muuttuessa ohi normaalin säätövaran. Teoreettinen oppiva käytännöllisyys on teknisellä ja taloudellisella alalla sitä koulutuksen korkeutta, jolla haastava ja palkitseva ammatti korkeakoulun jälkeen löytyy.
Ehkä meillä ei kuitenkaan riittävästi vaadita oma-aloitteisuutta, luovaa ajattelun taitoa ja oppimaan oppimista. Sellaista edellyttävät tentit kun eivät mene kovin hyvin, eivätkä ole aina niin helppoja opettajankaan kannalta.
Jos opiskelija on huolissaan "liiasta ammattikorkeakoulumaisuudesta", hänen on siis ensi alkuun vaadittava käsitteellisempiä (abstraktimpeja) tenttejä, jotka edellyttävät myös uusien ratkaisujen luomista. Lisäksi hänen tulee vaatia opetukselta enemmän haasteita. Tämä ei tarkoita, että opetuksen sisältöä pitäisi vaikeuttaa lisäämällä vauhtia tai yksityiskohtien määrää ja monimutkaisuutta. Sen sijaan opiskelijan pitäisi toivoa, että luennoilla esitetään vähemmän valmista, hyvin tunnettua asiaa ja toisaalta keskitytään teoreettisempiin ja yleisempiin asioihin ja sellaisiin, joissa on vaihtoehtoisia ratkaisutapoja. Erityisesti opiskelijan on jouduttava (eli päästävä) itse ratkaisemaan ongelmia, ja vieläkin enemmän: myös keksimään niitä itse!
Akateeminen vapaus, jota usein halutaan lisää, on jo täällä, eikä se ole yksinomaan koulutusohjelmien sisältöjen ja ajoitusten valinnaisuuksia, vaan myös sitä että oma-aloitteisuus ja luovuus sallitaan. Korkeakoulumme tarjoaa kyllä akateemista korkeutta ja vapautta niille, jotka sitä haluavat ja osaavat kantaa myös vastuun, joka aina liittyy vapauteen. Ei ole kyse yksinomaan tutkijaksi suuntautumisesta. Yhtä hyvin aktiivinen opiskelija päätyy tätä kautta yrittäjäksi tai muihin mitä erilaisimpiin subjektin tehtäviin.
Kuten alussa jo todettiin, opettajien ja oppilaiden luontaiset inhimilliset ominaisuudet muodostavat jatkuvia jakaumia. Jos jokin muu jatkumo ammattikorkeakoulun ja korkeakoulun välillä on olemassa, se syntyy opiskelijan toimesta, ja toimettomuudesta. Opiskelijasta itsestä näet viime kädessä riippuu, minkä tasoisen tutkinnon hän tekee, toisin sanoen millaista mielen sisältöä hänen arvosanansa ja opintoviikkonsa edustavat. Luontaiset ominaisuudet ovat tässä harvoin rajoituksena.
Jos siis LTKK tuntuu jonkun täällä opiskelevan mielestä ammattikorkeakoululta, vika on suureksi osaksi siinä, mitä hän opiskelustaan ottaa irti ja minkä laatuisilla kytkennöillä rakentaa siitä oppimista.