Kevätjuhlaruno 2003, TYR

Minulla ei ollut mitään yksinäisiä päiviä vastaan,
eikä sitä että kaikki ovet eivät avautuneet edessäni.
Minulla ei ollut turhia luuloja,
niin luulin.

Eräänä perjantaina lähdimme porukalla ryyppäämään,
kaksi kaveria, kolmas joka oli entinen ystävä.
Ideana oli ryhtyä pelastaviksi enkeleiksi ja
toteuttaa toiveita, kunnes aamulla paljastaisimme
olevammekin perkeleitä.

En tiedä mikä meni vikaan, mutta kaverit kaikkosivat,
entiset ystävät eivät koskaan lähteneetkään.
Löysin itseni nurkkapöydästä jonkun naisen kanssa
joka kertoi pitkää ja monimutkaista juttua ja minua nukutti.

Olen niitä, Entisiä, hän kertoi hiljaa.
Tiedäthän, hän sanoi ja katsoi vaikkei kohti katsonutkaan.
Meistä kaikista aika jättää, ja syntyy meitä, Entisiä.
Meillä on tehtävää ja pitkä elämä, alleviivaan,
sanoi hän, vaikkei mitenkään muuten outo ollutkaan.

Mikä tehtävä, kysyin, vaikka luulin ymmärtäväni kaiken muutenkin.

Meidän rotumme on nimeltään Päivän Uneksuja, hän sanoi hitaasti
ja sanat upposivat jonnekin, kaikujen kiertäessä kuin kiveä kaivossa.
Meidän tehtävämme on elää kolme elämää ja kertoa tilasta niiden välissä.
Meillä on tehtävänä elää niin että opimme kuinka tietää,
se on ensimmäinen elämä.

Toinen elämä alkaa siitä mihin tieto loppuu.
Siinä elämässä meillä on tehtävänä oppia tuntemaan
niin että tiedämme sen, elämän, tuntemamme.

Entä se kolmas elämä, kysyin ja mietin miten voi olla tilaa elämän välissä.

Meidän rotumme on Päivän Uneksuja, sanoi hän ja kääntyi puoliksi varjoihin.
Kun elämme kolmatta elämää on tehtävänä oppia tahtomaan todeksi se,
mikä tiedämme tunteneemme todeksi elämästä.

Hän puhui hiljaa ja minun oli vaikea saada sanoista otetta.

Ahaa, ymmärrän, sanoin ponnella ja nyökkäilin.
Mitäkähän kello on ja onko jääkaapilla kenties hyvä ilta,
olin jo tuolla, en täällä, toisaalla.

Äkkiä hän katsoi minua silmiin ja tajusin ettei hän aiemmin katsonutkaan,
ja ymmärsin etten aiemmin ollut mitään tajunnutkaan.
Hänellä oli silmissään verkot ja verhot,
verhojen takana liekit ja hiljainen huone,
huoneen takana suunnaton maa, puhuva lähde,
yhteen liittyvien käsien piiri.

Meillä on tehtävä, hän sanoi, niin että ihoani poltti.
Meidän on kerrottava tilasta näiden kolmen elämän välissä.
Me olemme Päivän Uneksuja, hän sanoi ja silmäni vuotivat maitoa.
Katsos, hän sanoi, enkä voinut olla näkemättä.
Meistä kaikista aika jättää ja olemme Entisiä.
Mutta kun tiedät että tahdot sitä mitä tunnet,
voit alkaa uneksua totta.

Elämän välissä on tilaa yhdelle päivälle,
hän sanoi ja huulillani kuohui suolainen aalto.
Ja vain Päivän Uneksuja voi tietää, tuntea ja tahtoa
millainen se päivä on.

Hän tarttui minua kädestä, nosti sen rinnalleen.
Tunsin sykkeen ja sykkeen sydämen takana.

Vanhus heitti syrjään keppinsä ja tanssi hetken,
suuteli nukkuvan lapsen suljettuja silmiä,
hetken ennen kuolemaa.

Sinäkin, hän sanoi, olet Päivän Uneksuja.
Sinäkin, vaikka kuinka nukkuisit ja laskisit yöt,
sinäkin elät sen yhden päivän verran,
jos oikein koitat,
ja muistat kertoa tilasta kolmen elämän välissä.

- frans 22.3.2003 -